Lainkäyttöä yleisissä hallintotuomioistuimissa sääntelee hallintolainkäyttölaki (586/1996). Lain 20 §:n mukaan asianosainen saa käyttää hallintotuomioistuimissa asiamiestä, jona saa toimia asianajaja tai muu rehellinen ja muuten siihen toimeen sopiva ja kykenevä täysi-ikäinen henkilö, joka ei ole konkurssissa ja jonka toimintakelpoisuutta ei ole rajoitettu.
Valvontalautakunnan valvonnan ulottaminen koskemaan myös luvan saaneita oikeudenkäyntiavustajia merkitsisi, että valvonta lautakunnan nykyiset resurssit eivät riitä sen lisääntyvien tehtävien hoitamiseen. Valvontalautakuntaan tulisi kolme uutta varsinaista jäsentä, joista kaksi jäsentä olisi luvan saaneita oikeudenkäyntiavustajia ja yksi jäsen asianajaja. Nykyään valvontalautakunnan asianajajataustaisille jäsenille maksetaan kokouksista päivärahat ja matkakulut. Kun sama periaate koskisi myös luvan saaneita oikeudenkäyntiavustajia valvontalautakunnan jäseninä, jaostojen lukumäärän ja valvonta lautakunnan jäsenmäärän lisääntyminen ei vaikuttaisi oleellisesti valvonnasta aiheutuviin kustannuksiin. Valvontalautakunnan lisäjäsenistä aiheutuva lisäkustannus voidaan arvioida noin 5 000 euroksi.
Luvan myöntäminen oikeudenkäyntiavustajalle edellyttäisi muun muassa riittävää perehtyneisyyttä tehtävään. Luvan myöntäisi perustettava uusi riippumaton lautakunta, oikeudenkäyntiavustajalautakunta.
Luvan myöntämisen edellytykset vastaisivat ensinnäkin nykyisiä oikeudenkäymiskaaren 15 luvun 2 §:n 1 momentissa olevia oikeudenkäyntiasiamiehen kelpoisuusvaatimuksia. Edellytyksenä olisivat siten ylemmän oikeustieteellisen korkeakoulututkinnon suorittaminen, rehellisyys, sopivuus ja täysi valtaisuus.
Elinkeinoelämän tai edunvalvontajärjestöjen palveluksessa olevien lakimiesten tarjoamista oikeudenkäyntiasiamiespalveluista ei ole saatavissa tilastotietoja.
Kuluttajan suojalaki (38/1978) koskee kulutushyödykkeiden tarjontaa, myyntiä ja muuta markkinointia elinkeinonharjoittajilta kuluttajille. Kulutushyödykkeillä tarkoitetaan myös palveluksia. Elinkeinonharjoittaja määritellään laissa luonnolliseksi henkilöksi taikka yksityiseksi tai julkiseksi oikeushenkilöksi, joka tuloa tai muuta taloudellista hyötyä saadakseen ammattimaisesti pitää kaupan, myy tai muutoin tarjoaa kulutushyödykkeitä vastiketta vastaan hankittavaksi. Kuluttaja määritellään laissa luonnolliseksi henkilöksi, joka hankkii kulutushyödykkeitä pääasiassa muuhun tarkoitukseen kuin harjoittamaansa elin keinotoimintaa varten.